Kouvolan iltarastit

”Mitä täs pitää tehdä?” taisi olla yleisin kysymys Keskilaakso-Rasteilla 4.8. Mustahaikulassa. Liiterin seinällä oli mallikarttaa ja rataa tarjolla tuplamäärä normaalin verrattuna ja kartat olivat varsin erikoisen näköisiä. Monelle suunnistajalle tuli ensimmäistä kertaa eteen kartanvaihto – ja osalle peräti kaksi kertaa samalla radalla.

Helpoin labyrintti rata oli tämän näköinen:

Ja vaikein labyrinttirata L6 oli selvästi työläämpi (1 x kartanvaihto eli kaksipuolinen arkki):

Samalla karttamaksulla sai suunnistaa niin monta rataa kuin kunto kesti. Innokkaimmat taisivat urakoida neljä labyrinttiä. Vaikka ratapituudet olivat vain luokkaa 0,3…0,8 km, juostu matka sokkelossa oli vähintään kaksinkertainen. A- ja B-radat kävivät myös metsän puolella liki normi mittaisilla reiteillä. Mutta metsään ei päässyt ilman alun labyrinttiosuutta – ei vaikka muutaman yrittivät tämmöistä versiota tinkiä.

Juuri kun kartat oli tulostettu ilmestyi metsään moto. Onneksi hakkuu oli sellaisessa kohdassa, että se ei haitannut suunnistusta. Savotta tuli melkein kirkkaalta taivaalta, sillä hakkuuilmoitus ilmestyi nettiin vain pari päivää ennen työn alkua. Kartta oli muutama viikko aiemmin laajennettu tälle alueelle ja nyt se vaatii siis päivitystä saman tien. Kartantekijät juoksevat siis kaiken aikaa kilpaa maastonmuutosten kanssa. Eli jos ihmettelette miksi joku paikka ei ole ihan ajan tasalla, syy on siinä, että sinne ei yksikertaisesti ole vielä ehditty mennä.

Labyrintin teko alkoi huhtikuussa kun lumi oli sulanut. Edellisen kesän jäljiltä maassa oli kulo (=kuivaa laossa olevaa heinää), jonka läpi pääseminen oli ihan täyttä tuskaa. Kartasta oli luonnos, jonka mukaan toinen käveli edellä gps:n kanssa ja toinen nilkutti perässä ajettavalla ruoholeikkurilla. Etenemisvauhti oli aluksi noin 0,5 km/h. Kun urasto oli saatu pari kertaa ajettua, kävin sen läpi uudestaan gps:n kautta, jotta ura ja kartta saatiin vastaamaan toisiaan. Kas kun leikkurilla ei pystynyt täysin kurvailemaan samalla tavalla kuin luonnokseen oli raapusteltu. Tämän jälkeen uraa piti ajaa vähintään kerran viikossa. Kuivasta kesästä huolimatta timotei ja nurminata haluavat kovasti ylöspäin ja jos ne leikkaa poikki, ne yrittävät kahta kovemmin. Sitten taas huoltsikalta uusi kannullinen bensaa ja heinän sekaan. Kerran jäi niitto tekemättä melkein pariksi viikoksi ja oikean reitin löytäminen olikin jo vaikeaa. Heinäkuussa heinän kasvu taantuu ja urakka alkoi helpottamaan.

Pitäisi olla pieni kiinteistötraktori ja siinä etukiinnitteinen niittomurskain, jolla voisi ajaa umpikasvustoon. Näin urat tulisivat valmiiksi kerran parin ajolla. Nurmikon leikkuuseen tarkoitettu ajoleikkuri oli liian lujilla.

Radat piirsin Purplella joka on erittäin kätevä siihen hommaan. Se ei ole kaatunut kertaakaan – toisin kuin Ocad, joka keksii vähintään kerran illassa jonkun virhekoodin. Ne radat jossa on yksi kartanvaihto esim. L5- ja L6-radat syntyvät suoraan ohjelmasta. A- ja B-radoilla oli kaksi kartanvaihtoa ja kaksi eri pohjakarttaa, ja lisäksi koko setti piti saada yhdelle arkille. Jotta hommassa olisi enemmän vaikeuskerrointa kuin uimahypyissä kahdella voltilla taaksepäin kerien, kahden pohjakartan mittakaavat olivat täysin erilaiset. Tähän ei mikään ohjelma taivu suoraan. Varoitus: Nyt seuraa asiaa nörteille, eli hyppää seuraavan kappaleen yli jos kuvatiedostojen vääntö ei kiinnosta.

A- ja B- rata alkoivat labyrintillä. Ensin piirretty labyrintti osa 1/3. Sitten toiselle pohjalle metsäosuus 2/3 ja rastinumerointi aloitettu siitä mihin eka osa loppui. Sitten piirretty labyrintti osa 3/3 ja rastinumerointi aloitettu siitä mihin toka osa loppui. 1/3 ja 2/3 viety jpg-muotoon. PSP:llä liitetty kuvat yhteen, niin, että ne ovat päälekkäin samassa kuvassa. JPG-tiedosto muunnettu takaisin PDF:ksi. Kuvia piti rajata ja pienentää, että ne mahtuivat A4 arkille. Tässä kohtaa laskettu mittakaava labyrinttipohjalle, joksi tuli 1:750. Sitten labyrinttikarttojen päivitys kun mittakaava on tiedossa ja ratojen vienti kuviksi, kuvien yhdistäminen ja muunto pdf:ksi uudestaan. Tässä kohtaa on 14 kpl erilaisia pdf-tiedostoja. Ne pitää nimetä niin, että Digipaino ymmärtää mitkä sivut kuuluvat samoille arkeille. Ei mennyt kerralla putkeen, ja vaati puolen tusinaa sähköpostia ja pari puhelua ja 50 ylimääräistä tulostetta, että koko setti saatiin valmiiksi. Homman olisi voinut tehdä myös niin, että samassa pohjakartassa olisi kaksi kertaa sama kuva. Näin radat voisi piirtää yhdella kertaa yhdelle pohjalle. Plusmiinus työmäärä, koska sen minkä radoissa voittaa häviää pohjassa. Eli näin tällä kertaa.

Sitten oli tarkistuksen vuoro. Eli kävelin yksitellen vielä jokaisen yksittäisen pätkän urasta läpi ja ”kuittasin” sen kartasta. JA kas sieltähän löytyi yksi pieni väli, joka oli jäänyt ajamatta. Se oli jäänyt vahingossa väliin ja ehtinyt kasvaa niin umpeen, että en sitä huomannut ja niin se jäi rauhaan koko kesäksi. Ruohonleikkurille sitä tarjosin, mutta tuloksena oli vain savuavaa kiilahihnaa, joten tämä pätkä oli ensin aukaistava raivaussahan siimaleikkurilla.

Sitten vaan rastit paikalleen. Eli repullinen leimasimia selkään ja kohti Mustahaikulaa. Olen niin fiksu, että tarkistan kaikkien leimasimien toiminnan ennen kuin vien ne paikalleen. Lisäksi tarkistan kaikki rastiliput. Tämä pitää tehdä siksi, että otan mukaan vain ehjiä ja epäsumpussa olevia lippuja. Jostain syystä osasta lippuja puuttuu naru tai klipsi. Lisäksi joku on pyörittänyt käyttämiensä lippujen narut 23 kertaa tiukasti lipun reunan ympäri niin, että sen avaamiseen menee minuuttikaupalla aikaa. Käytän vain niitä lippuja, jotka on litistetty oikein, eli naru on kieputettu lipun ulkokautta ja päätetty klipsillä tai vetosolmulla. Umpisolmujen tekijät saavat katsoa itseään peilistä.

Naputtelin ratatiedot tulospalveluohjelmaan jo edellisenä iltana ja talletin ne valmiiksi. Ihan sen takia tein sen olohuoneen pyödällä, että sain rauhassa tarkistaa kaikki koodit kolmeen kertaan. Vaunussa juuri ennen lähtötohinaa jos tekee saman, niin virheiden määrä lasketaan kaavalla V=R*L*(LN+2)+Ö, jossa V = virheiden määrä, R = rastien määrä, L = leimasimien määrä, LN = luukulla notkuvien suunnistajien määrä, Ö = ötököiden määrä.

Sitten leimasimet labyrinttiin ja opasteet tien viereen. Kamat levälleen vaunuun ja roikka pistorasiaan kiinni. Läppäri tulille ja tapahtuma auki.

Loppu sujui sitten kuin itsestään. Käytännössä kaikki lähtivät kotimatkalle hymyssä suin, vaikka ensi alkuun puntit tutisivat. Sää oli mainio suunnistussää ja ötököitä oli siedettävä määrä. Tekniikka pelasi ja ratoihin oltiin tyytyväisiä. A-radalla oli riittävästä vaikeutta, eli suunnistaa piti oikeasti. Mustahaikulan maastohan on tällä hetkellä melko rikkonainen lukuisten harvennusten ja taimikoiden takia. Sinne on myös vaikea suunnitella pitkiä välejä koska metsäautotiet menevät ”väärissä paikoissa”.

Jos ihmettelette miksi A-radan tuloksissa on ensimmäisenä sellainen kuin on, syy on tämä: JK:lta jäi yksi rasti leimaamatta. Laiton suorituksen hylätyksi. Kovan tinkaamisen jälkeen suoritus merkattiin hyväksytyksi perusteluina, että pääsee vertaamaan väliaikoja. Nimi siis muutettiin muotoon, jossa se tuloksissa on. Fiksumpi ratkaisu olisi ollut tehdä tästä sankarista oma rata, mutta näin se nyt meni. Eli Katja oli A:n nopein.

Reittihärveliä ei tule. Ensimmäinen ongelma on kaksi karttapohjaa, joiden mittakaavoissa kymmenkertainen ero. Lisäksi kokeilin omalla kellollani, niin juoksuvauhdissa gps ei maksimitarkkuudellakaan pysy labyrintin käännöksissä mukana vaan tuloksena on epämäärinen viivasekasotkuhässäkkä. Jos joku hoksasi ihmetellä, niin uraston ajamisessa käytettiin kertaluokkaa tarkempaa paikanuslaitteistoa kuin ranteessa oleva urheilukello.

Tälläistä tällä kertaa. Ensi kesästä en osaa vielä sanoa muuta kuin sen, että labyrinttiä ei tule – sen tekemisessä on niin älytön homma. Voin kyllä konsultoida, jos joku haluaa kohottaa pulssiaan vastaavan virityksen kanssa…

Jukka Sakki