
KS-liiga on saatu päätökseen kaudelta 2017.

Kolme parasta:
1. Tani Jukka 1924
2. Seitsonen Kauko 1792
3. Pajuoja Anssi 1580
Jukan voitto tuli selkeällä kaavalla: Aina A-rata ja lähes aina kärkisija tai melkein kärkisija. Kauko keräsi pisteitä pelkästään C-radalta. Hän oli mukana yhtä vaille kaikissa tapahtumissa ja muutamassa tapahtumasta tuli myös maksimipisteet. Anssi on suunnistanut kaikkia ratoja C:stä F:ään ja kerännyt vaihtelevia pistesaaliita pitkin kautta. Lisää tilastotietoja täältä.
Voittaja saa Keskilaakso Rastien ja Kouvolan Sanomien iltarastien yhteisen kausikortin kaudelle 2018. Toiseksi ja kolmanneksi tulleet saavat valintansa mukaan toisen em. kausikorteista kaudelle 2018. Onnittelut voittajille.
KS-liigassa on tänäkin kesänä 20 osakilpailua, jotka ovat Kouvolan Sanomien iltarastien ja Keskilaakso-Rastien kuntosuunnistustapahtumia. Ensimmäinen osakilpailu on 20. huhtikuuta ja tämän jälkeen osakilpailuja on yksi viikossa aina elokuun loppuun asti. Tuplapisteet on jaossa yösuunnistuksessa 5. kesäkuuta sekä KS-liigan viimeisessä osakilpailussa 30. elokuuta. Kaikki aikansa järjestäjille antaneet kuntosuunnistajat ovat automaattisesti mukana KS-liigassa. Erillistä ilmoittautumista ei tarvita!
KS-liigassa tavoitteenasi on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, joita on jaossa KS-liigaan kuuluvien kuntosuunnistustapahtumien A, B ja C-radoilta sekä F-radalta, mikäli sellainen tapahtumassa on. Saat valita radan vapaasti jokaisessa osakilpailussa. Mitä pidemmän radan suunnistat ja mitä lähemmäksi voittajaa pääset, sitä enemmän keräät pisteitä. Toisaalta kehittyminen palkitaan, sillä sinun täytyy saada vähintään 10 % enemmän pisteitä kuin edellisestä tapahtumasta, jotta saisit pisteet itsellesi.
Automaattisesti päivittyvää pistetilannetta voit kauden aikana seurata seuraavasta linkistä:
KS-liigan kokonaiskilpailun pisteet 2017
| Viikko | Pvm | Klo | Paikka / Kartta | Opastus | Navig.osoite | Lisätietoa | KS-Liiga Tulokset | ||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 16 | to | 20.4. | 16.30 - 18.00 | Törösti, Aikuiskoulutuskeskuksen kenttä | Kymenlaaksonkatu, Kouvola | Tulokset | ||
| 2 | 17 | ke | 26.4. | 16.30 - 18.30 | Onnenmäki | Tie 375, Sippolan kirkko | Onnenmäentie 206, Kouvola | Tulokset | |
| 3 | 18 | to | 4.5. | 16.30 - 18.00 | Hautalan kylä, uimarannan p-alue | Multamäentie, Valkeala | Tulokset | ||
| 4 | 19 | ti | 9.5. | 16.30 - 18.00 | Tykkimäki, Tykkimäen soraparkki | Karjalankatu, Kouvola | Tulokset | ||
| 5 | 20 | ke | 17.5. | 16.30 - 18.30 | Raitvierinen | Vt 15, Myllykosken risteys | Aitomäentie 1, Kouvola | Tulokset | |
| 6 | 21 | to | 25.5. | 16.30 - 18.00 | Hyyrynkangas, tien varsi | Vt 15, Toikkalan risteys | Tulokset | ||
| 7 | 22 | to | 1.6. | 16.30 - 18.00 | Hangasmäki, tien varsi | Vt 6, Elimäentien risteys | Tulokset | ||
| 8 | 23 | ma | 5.6. | 22.45 - 24.00 | Pilkkakorvenmäki | Tie 371, Lankkuaho | Lankkuahontie 1, Kouvola | YÖ, TUPLAPISTEET | Tulokset |
| 9 | 24 | ke | 14.6. | 16.30 - 18.30 | Kossinmäki | Tie 375, Sippola | Turpaantie 440, Kouvola | Tulokset | |
| 10 | 25 | ke | 21.6. | 16.30 - 18.30 | Rautakorpi | Vt 15, Myllykosken risteys | Aitomäentie 1, Kouvola | Tulokset | |
| 11 | 26 | ti | 27.6. | 16.30 - 18.00 | Liisakarhunmäki, Jyrääntien teollisuusalue | Vt 15, Jyrääntien risteys | Tulokset | ||
| 12 | 27 | ke | 5.7. | 16.30 - 18.30 | Korvenkangas | Tie 354, Korventien risteys | Kaukasuontie 1, Kouvola | Tulokset | |
| 13 | 28 | ti | 11.7. | 16.30 - 18.00 | Selänpäänkangas, panssariura | Näkkimistönmäentie | Tulokset | ||
| 14 | 29 | ti | 18.7. | 16.30 - 18.00 | Nuhkostenmäki, Hiekkakuopat | Vt 6, Teuroisten risteys | Tulokset | ||
| 15 | 30 | ti | 25.7. | 16.30 - 18.00 | Kääpälä, Kääpälän koulu | Mt 369, Kääpälä | Tulokset | ||
| 16 | 31 | ti | 1.8. | 16.30 - 18.00 | Lehtomäki, Lehtomäen kenttä | Lehtomäenkatu, Kouvola | Tulokset | ||
| 17 | 32 | to | 10.8. | 16.30 - 18.00 | Mankki, tien varsi | Vt 6, Tirvan risteys | Tulokset | ||
| 18 | 33 | ke | 16.8. | 16.30 - 18.30 | Palaneenmäki | Tie 371 | Matarojantie, Kouvola | Tulokset | |
| 19 | 34 | to | 24.8. | 16.30 - 18.00 | Lautaro, Lautaron kenttä/tien varsi | Vt 15, Lautarontien risteys | Tulokset | ||
| 20 | 35 | ke | 30.8. | 16.30 - 18.30 | Rajakallio | Tie 359, Ummeljoki | Kurensuontie 1, Kouvola | TUPLAPISTEET | Tulokset |